Hääkokonaisuuteen Katajanokan Kasinolla kuuluu kaikki, mitä tarvitaan juuri Teidän tärkeän päivänne onnistumiseen.

Hyvissä ajoin ennen tilaisuuttanne hovimestarimme ottaa Teidät etukäteen sovittuna ajankohtana vastaan, jolloin pääsette tutustumaan tiloihimme sekä keskustelemaan päiväänne liittyvistä asioista. Voitte muun muassa sopia haluamastanne pöytämuodosta, kattauksesta ja koristelusta, sekä tietysti ruoka- ja juomatoiveistanne.

Juhlapäivänänne teidän ei tarvitse huolehtia mistään. Me katamme pöydät, taittelemme servietit ja halutessanne asettelemme ravintolaan toimittamanne koristeet ja kukat. Tarjoiluhenkilökuntamme yhdessä hovimestarin kanssa ovat töissä Teitä varten, varmistamassa että kaikki sujuu toiveidenne mukaisesti. Te pääsette keskittymään pelkästään juhlaanne, joka jatkuu aina kello 24:ään asti. Tai jos tahdotte, voitte jatkaa juhlaa aina 02:een, lisätunneista veloitamme 250 € per tunti.

Ruokatarjoilustanne pääsette personoimaan oman näköisenne valitsemalla seisovaan alkuruokapöytään kaksi tuotetta jokaisesta, liha-, kala-, ja kasviskategorioista. Alkuruokapöytään kuuluu valittujen tuotteiden lisäksi vihreä salaatti ja vinaigrette, keitettyä perunaa ja tilli-voisulaa sekä leipävalikoima. Pöytiin tarjoiltavan pääruoan voitte valita esitetyistä vaihtoehdoista. Pääruoka myös määrittää ruokatarjoilun hinnan.

Hääkakku ja kahvi sisältyvät hintaan, hääkakkumme valmistaa Gagu.